FAIR TRADE | Reilu kauppa | Rejäl handel Maailma muuttuu ostos kerrallaan

Reseptejä

Maistuvia hunajareseptejä ja muita Reilun kaupan herkkuja. >>

Hyvä tietää hunajasta

Hunajalla ei käydä pörssikauppaa, vaan sen hinta muotoutuu erilaisten tuotantokustannusten, ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeiden sekä kunkin mehiläisyhdyskunnan tuoton mukaan. Hunajamarkkinoilla käyty ankara hintakilpailu on johtanut siihen, että hunajatuottajat ovat tuskin tulleet toimeen tavanomaisilta markkinoilta saamillaan tuloilla.

Tällaisessa markkinaympäristössä Reilu kauppa tuo hunajantuottajille vakautta Reilun kaupan takuuhinnan avulla. Takuuhinta mahdollistaa kestävän tuotannon kulujen kattamisen ja luo lisää turvallisuutta tuottajien ja heidän perheidensä elämään.

Useimmat Reilun kaupan hunajantuottajat ovat perheviljelijöitä, jotka viljelevät myös rahakasveja (esimerkiksi kahvia) tai ruokakasveja perheen omaan käyttöön tai paikallisilla markkinoilla myytäväksi. Hunajan tuotannosta viljelijät saavat kipeästi kaipaamiaan rahatuloja. Hunaja auttaa myös monipuolistamaan perheen tulonlähteitä ja tuo siten perheen talouteen lisää vakautta. Hunajantuotanto on mahdollista myös köyhille tai hyvin vähän maata omistaville tuottajille, sillä mehiläispesät eivät vaadi suuria investointeja tai paljon tilaa.

Reilun kaupan hunajasta maksetaan hunajantuottajille takuuhintana aina vähintään 1,65 - 1,80 Yhdysvaltain dollaria kilolta hunajan laatuluokituksesta riippuen. Mikäli markkinahinnat nousevat takuuhintaa korkeammalle, maksetaan markkinahinnan suuruista korvausta.

Lisäksi tuottajaryhmille maksetaan hunajasta Reilun kaupan lisää 0,15 dollaria hunajakilolta. Reilun kaupan luomuhunajasta tuottajat saavat 0,15 dollarin lisämaksun. Mikäli hunajantuottajat erikseen pyytävät, tulee ostajan maksaa tuottajille jopa 60 prosenttia ostettavan erän arvosta ennakkorahoituksena.

Reilun kaupan hunajaa myytiin maailmalla vuonna 2008 yli kaksi miljoonaa kiloa. Reilun kaupan hunajaa tuotetaan ainakin Argentiinassa, Chilessä, Guatemalassa, Meksikossa, Nicaraguassa ja Thaimaassa.

Tutustu Reilun kaupan yleiskriteereihin tai tuotekohtaisiin kriteereihin Reilun kaupan kansainvälisen yhteistyöjärjestön FLO:n internetsivuilla.

Tulosta sivu