Kaakaonviljelijä Ovidia Rosario
CONACADO, DOMINIKAANINEN TASAVALTAOvidia Rosario ja hänen miehensä Ovispo ovat kaakaonviljelijöitä Dominikaanisesta tasavallasta. He ovat naimisissa ja heillä on neljä aikuista lasta. Ovidia on yli 70-vuotias.
Ovidia Rosarion intohimo
Ovidia Rosarion intohimo on hänen yhteisönsä. Hän on yksi paikallisen naisryhmän johtajista. Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa viikossa. Yhdessä naiset keräävät rahaa yhteisiin projekteihin, vaatteiden ompeluun, arpajaisiin sekä tavaroiden ostoon ja myyntiin. He kampanjoivat myös paikallisen koulun kehittämiseksi.
"Yhdistymme tehdäksemme itsestämme voimakkaampia, yhdistääksemme voimamme", Ovidia Rosario kertoo. Rosarion mielestä koko kyläyhteisö saa voimaa yhdessä toimimisesta. Paikallisyhteisönsä lisäksi toinen suuri ilon aihe Rosarion elämässä on nähdä uuden kaakaosadon pinoutuvan kontteihin.
Rosarion arki
Rosario herää aamuisin viideltä ja tekee aamiaisen miehelleen ja heidän viidelle lapsenlapselleen. Hän vahtii lapsia, kun heidän äitinsä, eli hänen tyttärensä, on töissä. Aamiaisen jälkeen Ovidian mies Ovispo lähtee töihin kaakaotilalle, jonne on puolen tunnin kävelymatka. Ovidia tekee aamupäivän kotitöitä: kokkaa, siivoaa ja pyykkää. Päivällä hän menee miehensä luo kaakaoviljelmälle ruokaa mukanaan, ja he syövät yhdessä lounasta. Yleensä ruuaksi on papuja, lihaa ja riisiä tai spaghettia. Sen jälkeen he työskentelevät yhdessä viljelmällä. Satoa he korjaavat noin kahdesti kuukaudessa.
Ovidia ja Ovispo Rosario palaavat kotiin noin viiden aikaan iltapäivällä. Ovispo ruokkii eläimet, ja sitten Rosariot laittavat yhdessä päivällistä. Peseytymisen jälkeen he nauttivat päivällistä yhdessä lastenlastensa kanssa. Rentoutuakseen Ovidia katsoo saippuaoopperoita ja uutisia. Lauantaisin Rosariot osallistuvat paikallisten viljelijöiden kokoukseen, ja sunnuntaisin he käyvät kirkossa. Viikonloppuisin Ovidialle jää aikaa myös vierailla sairaiden naapureiden luona auttamassa asioilla käymisessä ja siivouksessa.
Reilu kauppa
Rosariot kuuluvat perheviljelijöistä muodostuvaan kaakaontuottajien Conacado-osuuskuntaan, joka hyväksyttiin Reilun kaupan järjestelmään vuonna 1995. Reilun kaupan ansiosta kaakaosta maksetaan tuottajille vähintään Reilun kaupan takuuhintaa, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset.
Reilun kaupan järjestelmän ansiosta Rosariot saavat viljelysiemeniä, kompostin, rahallisen korvauksen rikkaruohojen kitkettämiseen ja turvatumman toimeentulon. Reilun kaupan lisillä Ovidian sisaren lapsille on hankittu koulupuvut. Järjestelmän ansiosta myös terveydenhuollon saanti on parantunut, mikä on ollut perheelle tärkeää, sillä Rosarioiden lapsenlapset ovat sairastelleet tavallista enemmän.
Reilun kaupan hyödyt näkyvät myös Rosarioiden puutarhassa. Viljelyosuuskuntaan on perustettu Reilun kaupan lisillä taimitarha, joka myy viljelijöille edullisesti ruokakasveja. Tarhan ansiosta Rosariot kasvattavat itse suurimman osan tarvitsemastaan ruuasta. Jos pariskunnalla olisi ylimääräistä rahaa, Ovidia haluaisi remontoida kotia.
Ovidia Rosario tarkastelee tulevaisuutta lastensa ja lasten lastensa hyvinvoinnin kannalta. "Toivon lasteni ja lasten lasteni asioiden sujuvan hyvin, toivon heille mutkatonta, huoletonta ja tervettä elämää."
Tulosta sivu


