Reilun kaupan ympäristökriteerit perheviljelijöille
Ympäristökriteereihin kuuluu, että tuottajaorganisaatio varmistaa, että sen jäsenet suojelevat elinympäristöään ja huomioivat ympäristön suojelemisen osana maatilojen yleistä hallinnointia. Organisaation tulee tukea sitä, että sen jäsenet kehittävät, toimeenpanevat ja valvovat toimintasuunnitelmia, joiden päämääränä on luoda ympäristön suojelun ja kaupallisen toiminnan välinen tasapaino. Tämä saavutetaan yhdistämällä useita erilaisia toimenpiteitä, kuten vuoroviljely, viljelytekniikat, viljelykasvien valinnat, lannoitteiden ja torjunta-aineiden varovainen käyttö ja, kun oleellista, myös varjokasviviljelyllä.
Tuottajaorganisaatio varmistaa, että sen jäsenet käyttävät mahdollisimman vähän synteettisiä ja muita tilojen ulkopuolelta tulevia lannoitteita ja torjunta-aineita ja vähitellen korvaavat osan niistä luonnonmukaisilla, tiloilla luonnollisesti syntyvillä ja biologisilla menetelmillä.
FLO kannustaa perheviljelijöitä pyrkimään luonnonmukaiseen viljelyyn silloin kun se on sosiaalisesti ja taloudellisesti mahdollista. Tuottajia kannustetaan pitämään erityisesti uusiutumattomista lähteistä tuotetun energian kulutus mahdollisimman vähäisenä. Tuottajaorganisaation tulee pitää yllä kokoonsa nähden riittävä hallintorakenne pystyäkseen kontrolloimaan alueita, joista se on vastuussa, ja valomaan jäsentensä tuotantoa tarkastusten ja varmistusmenetelmien kautta.
Ympäristökriteereistä löytyvät omat kohtansa ympäristövaikutusten arvioinnille, suunnittelulle ja valvonnalle, kemikaalien käytölle, maaperästä ja vesistöstä huolehtimiselle ja geeniteknisesti muunneltuihin organismeihin liittyville kielloille. Alla on käsitelty hieman tarkemmin jokaista näistä neljästä alueesta. Perheviljelijöitä koskevat ympäristökriteerit löytyvät kokonaisuudessaan Reilun kaupan järjestelmän yleisistä kriteereistä perheviljelijöille.
Perheviljelijöiden ympäristökriteerien pääkohdat:
1 Arviointi, suunnittelu ja valvonta
Tuottajaorganisaation tulee arvioida jäsentensä toiminnan vaikutuksia ympäristöön, laadittava suunnitelmia, joilla näitä ympäristövaikutuksia voi lieventää, ja valvottava suunnitelmien käyttöönottoa.
• Organisaatiosta valitaan henkilö, jonka vastuulla on laatia suunnitelma, miten ympäristön kehitykseen liittyvät kriteerit toteutetaan. Suunnitelmasta vastuussa olevan henkilön tai mieluummin johtoryhmän on varmistettava, että tuotanto ja prosessimenetelmät täyttävät sertifioinnin kriteerit. Kyseinen vastuu tulisi myös kirjata toimenkuvaan.
• Organisaatio pitää huolta, etteivät sen jäsenet kerää sertifioituja tuotteita varten viljelymateriaalia suojelluilta alueilta tai siten, että se on vastoin kansallisia ja kansainvälisiä säädöksiä. Organisaation jäsenten tulee pyydettäessä voida todistaa kasvimateriaalinsa lähde.
2 Kemikaalien käyttö
Tuottajien tulee jatkuvasti vähentää kemikaalien käyttöä viljelyssä. Kemikaaleilla tarkoitetaan kaikkia synteettisiä aineita, joita käytetään suoraan tai epäsuorasti maataloustuotteiden tuottamisen tai säilyttämiseen tuotantoketjussa: tuholaismyrkyt, lannoitteet ja lisäaineet puhdistus- tai pesuaineissa tai mineraaliöljyissä.
• FLO:n kieltämiä aineita ei saa käyttää, myydä, käsitellä eikä jakaa organisaation toimesta. FLO julkaisee kielletyistä aineista listaa, joka perustuu seuraaviin lähteisiin: WHO Class 1 A&P, PANin ”Dirty Dozen” ja FAO/UNEPin Prior Informed Consent Procedure List. Näiden lisäksi FLO on määritellyt tiettyjä kiellettyjä aineita. FLO:n kiellettyjen aineiden lista määrittelee, mitkä aineet ovat kiellettyjä kaikkien tuotteiden tuotannossa, mitkä vain tiettyjen tuotteiden osalta.
• Poikkeusluvalla sallittujen aineiden käyttö tulee olla tarkoin määriteltyä, se tulee pitää mahdollisimman vähäisenä ja sen yhteydessä tulee huomioida hyvät terveys- ja turvallisuusolosuhteet. Suunnitelma näiden aineiden käytön korvaamiseksi tulee laatia ja sitä tulee noudattaa. Tuottajan tulee todistaa tarve aineiden käyttöön. Sertifiointiorganisaatio harkitsee poikkeusluvan uudelleen säännöllisesti.
• Organisaatio varmistaa, että kemikaaleja käytetään, käsitellään ja varastoidaan asianmukaisesti välttäen vaaraa ihmisille ja luonnolle. Ainoastaan koulutetut henkilöt saavat levittää kemikaaleja. Organisaation tulee kehittää koulutus- ja valvontajärjestelmä näiden kriteerien tehokkaan noudattamisen varmistamiseksi.
• Valvontajärjestelmän tulee varmistaa muun muassa se, että organisaatiolla on käytössään tieto kaikista viljelijöidensä mahdollisesti käyttämistä kemikaaleista ja että tuottajat on koulutettu ymmärtämään kunkin kemikaalin vaikutukset ihmisten terveydelle ja keinot näiden vaikutusten välttämiseksi.
• Tuottajaorganisaatio varmistaa, että kemikaaleja käytetään vain niille lajeille, joille ne on tarkoitettu ja/tai joille niiden käyttö on kyseisessä maassa sallittu.
• Tuottajaorganisaatio huolehtii kemikaalien turvallisesta varastoinnista ja hävittämisestä. Organisaatiolla tulee olla ohjelma, jolla se auttaa tuottajia varmistamaan näiden kriteerien noudattamisen.
• Tuottajilla tulee olla turvalliset menetelmät käytettyjen pakkausten ja ylijäämien hävittämiseksi, ja organisaation tulee saattaa tuottajien tietoon mitä mahdollisuuksia näillä tähän on.
• Tuottajat ja niiden alihankkijat välttävät kemikaalien ruiskuttamista jokien tai muiden merkittävien vesilähteiden yli.
3 Maaperä ja vesistö
Tuottajien on säilytettävä maaperän rakenne sekä säilytettävä ja kehitettävä maaperän hedelmällisyyttä. Vesivaroja käytetään suojellen ja saastuttamatta.
• Tuottajaorganisaatio varmistaa, että sen jäsenet käyttävät menetelmiä, joilla vähennetään ja/tai estetään maaperän eroosiota, joka aiheutuu tuulen, veden ja/tai ihmisten tai eläinten vaikutuksesta. Maaperän säilyttäminen on ensisijainen tavoite kestävässä maanviljelyssä.
• Organisaation tulee evaluoida eroosion mahdolliset vaikutukset maaperään ja vesiin niillä alueilla, joilla Reilun kaupan tuotteita tuotetaan. Kaikki maa-alueet tulee yksitellen tarkastaa ja ongelmat tulee identifioida ja dokumentoida. Korjaaviin toimenpiteisiin tulee ryhtyä ja päättää jälkitarkastuksista, jossa tilanteen paraneminen varmistetaan.
• Organisaatio varmistaa, että tuottajat ottavat käyttöön menetelmät, joilla lisätään maan hedelmällisyyttä ja ylläpidetään sen rakenne. Kaikkien toimintasuunnitelmien perustana tulee olla maanviljelyn ja kastelun perusperiaatteiden ymmärrys, maanperän hedelmällisyyden varmistaminen ja vuoroviljely (silloin kun sitä voidaan käyttää).
• Organisaation tulee laatia oma sisäinen ohjeistus maaperän suojelun ja maan rakenteen parantamisen minimivaatimuksiksi.
4 Geeniteknisesti muunnellut organismit
Tuottajat eivät käytä geeniteknisesti muunneltuja organismeja (GMO) tuotteiden viljelyssä tai prosessoinnissa.
• Tuottajaorganisaatio varmistaa, etteivät sen jäsenet kasvata GM-kasveja.
• Myöskään niissä tuottajaorganisaation tuottamissa tuotteissa, jotka eivät ole Reilun kaupan tuotteita, ei saa käyttää GM-tuotteita.
Tulosta sivu

